.

.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Sisustustekstejä ja viirinauha

Tuulikaappi on jo pidemmän aikaa kaivannut jotain pientä uudistusta, mutta en oikein oo tienny mitä se vois olla. Sitten sen keksin ja päätin kokeilla sinne sisustustarroja. Tilasin jokin aika sitten Tarravimman nettikaupasta tarroja, jotka vihdoin sain nyt asennettua seinille.

Koirien remminaulakon päälle laitoin neljä keskikokoista (7cm x 7cm) mattapintaista mustaa koiran tassun jälkeä. Tein niistä askelkuvion. Se olis ehkä saanu olla hieman isommilla väleillä mutta tuolla mennään nyt.


Tuulikaapista eteiseen johtavan oven yläpuolelle olen jo pitkään haaveillut Tervetuloa tekstistä. Tilasin senkin nyt samalla mattapintaisena mustana, jotta sopivat hyvin yhteen. Kokoa tuolla on keskikoon verran eli 45cm x 11 cm. Hieman pelkäsin miten asennus onnistuu yksin. Mukana tulleet ohjeet oli helpot ja tarran asennus oli helppoa myös yksinkin. Voin kyllä suositella noita tarroja blogini lukijoillekin. 


Nyt joulun lähestyessä tein tuulikaappiin myös punavalkoisen viirinauhan. Kolmioiden koko on noin 13 cm x 20 cm. Kolmioiden pitkät sivut on leikattu harkkosaksilla, jotta ne eivät purkautuisi. Mielestäni onnistuin ekan viirinauhan osalta aika hyvin. 


Alla vielä kuva jossa näkyy kaikki kolme elementtiä yhdessä ja samassa kuvassa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti