.

.

torstai 20. helmikuuta 2014

Tablettiaika ja tunnustus

Olen jonkin aikaa jo harkinnut tabletin hankkimista, mutta toistaiseki aina jättänyt asian odottamaan tulevaisuutta. Nyt kuitenkin sain mielestäni ok:n tarjouksen ja päätin tarttua siihen. Hain tänään tuon tabletin postista ja kyllä on taas uuden laitteen opettelu hankalaa. Tuntuu, että olen aina jossain muualla kuin missä haluaisin. Ehkä viikonlopun aikana jo saisin tuon laitteen otettua paremmin haltuun. 


Blogeja tulenkin jatkossa varmaan lukemaan tabletilla sohvan nurkassa. Saan varmaan käydä kilpailua tuon mummo-koiran kanssa kumpi ehtii nurkkaan ensin. Ajatuksena olisi kuljettaa tablettia myös työmatkoilla mukana, josko tulisi tehtyä muutakin kuin junan ikkunasta ulos katsomista. Välillä kun ei ole ollut mitään luettavaa tai käsityötä niin työmatka on mennyt juurikin joko maisemien tuijottamiseen tai torkkumiseen. Blogikirjoitukset, emailit ja muut asiat tulen kuitenkin edelleen hoitamaan läppärillä keittönpöydällä. 


Sitten toiseen ihanaan asiaan. Sain nimittäin ihanasta yhdestä lempiblogistani Heinässä heiluvassa  blogini ensimmäisen tunnuksen. Isot kiitokset Lauralle siitä!!!

Haluan jakaa tämän ihanan tunnuksen eteenpäin kahdelle kivalle bloggaajalle kiitoksena, että jaksatte käydä täällä lukemassa ja kommentoimassa blogiani.



Huomenna onkin sitten jo perjantai. Tuskin maltan odottaa, että pääsen töistä kauppaan ja sieltä kotiin aloittamaan viikonlopun vieton. Pientä leipomistakin pitäisi kokeilla. Katsotaan sitten tuleeko siitä mitään julkaisukelpoista. Pientä uuden opettelua nimittäin olisi tiedossa. 

11 kommenttia:

  1. Voi kiitos Marika <3 olen niin otettu tuosta, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet sen ansainnut. Kiitos kun jaksat piipahdella.

      Poista
  2. Kiitos paljon <3 Piristit päivääni, niin ettet uskokaan :) Tällä jaksaa taas pitkän aikaa. Mulla on just sama tabletti. Pari viikkoa nyt ollaan tutustuttu :D Aluksi tuntui kans vähän hankalalta uuden laitteen käyttö, mutta nyt jo oon todennut melko korvaamattomaksi monissa tilenteissa. Just työmatkoilla saa käytettyä ajan hyödyksi ja muissakin tilanteissa missä pitää odotella. Vieläkään en kaikkia hienouksia osaa, mutta oon kyllä tähän omaani tosi tyytyväinen. Mukavia hetkiä tabletin parissa, kyllä se pikkuhiljaa tulee tutuksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten sattui sopivasti. Olet piristyksen ansainnut :-D Eikohan tahan pikku hiljaa opi. Nyt vaan parin suomalaisen kirjaimen poissaolo hairitsee.

      Poista
    2. Kyllä tämä tästä pikku hiljaa etenee kun nyt sain nää ääkkösetkin päälle :-D

      Poista
  3. Onnea tunnustuksesta ja uudesta tabusta, mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ihanaa viikonloppua sinnekin.

      Poista
  4. Täällä sama homma, iPad hommattu ja kauhua pinnassa.. 9-v:n juttu nimittäin ensisijaisesti..
    Eli pitäisi opetella ihan nollapisteestä. Auts!

    Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on ihan lapsen kengissä täällä opettelu kun en ehtinytkään tänään olla kotona vasta kuin nyt illalla.

      Poista
  5. Onnittelut tunnustuksesta ja uudesta tabletista. Tablettiaikaan siirtyminen minulla on vielä edessä, saa nähdä milloin se koittaa:D
    Mukavaa viikonlopun jatkoa<3

    VastaaPoista
  6. Tabletti on toisaalta aikast kätevä tämän lyhyenkin tovin jälkeen. Paljon kyllä vielä opeteltavaa.

    VastaaPoista