.

.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Neulottu tilkkupeitto

Taas hukkui viikko johonkin, mutta sain sentään edes jotain aikaiseksi.

Olen joskus tullut ostaneeksi ison kasan jotain mohair-langan tapaista lankaa. Niistä on tullut myös tehtyä muutamia vauvojen tossuja. Sitä en kylläkään ymmärrä miksi niitä on pitänyt ostaa useammassa eri värissä useampi kerä. Niin paljoa en tule koskaan tossuja neulomaan.

Nyt kun yritän tyhjentää varastoja käsityötarpeiden suhteen niin otin nuokin langat työn alle. Päätin kokeilla tehdä niistä sen kokoisen peiton kuin mitä hermot kestävät. Ruutujen tikuttamiseen onkin kulut melkoisen monta työmatkaa junassa. Jossain vaiheessa meni hermo ainaiseen ruutujen tekoon, jolloin päätin, että kunhan 15 ns. tyttöjen ruutuja ja toiset 15 ns. poikien ruutua tehtyä aloitan peiton kokoamisen.


Kokoamisen suunnittelu meni suht helposti. Muutamia ruutuja joutui vaihtelemaan ennen kuin palaset loksahti kohdilleen. Kaikkein hirvein vaihe oli noiden kaikkien langanpäiden päätteleminen. Siitä kun pääsi niin päätin yhdistää palat mustalla langalla kiinteitä silmukoita virkkaamalla.


Tältä siis näyttää nyt valmiiksi koottu peitto. Kaiken kaikkiaan tähän peittoon kului 4,60kg lankaa. Aika paljon siis sain pienennettyä varastoani. 


Peitolle tuli loppujen lopuksi kokoa 90 cm x 103 cm. Se oli itselleni hieman liian nafti torkkupeitoksi, joten valitettavasti peitto joutui etsimään kodin toisaalta. Nyt voikin sitten taas hetken keskittyä pienempiin neulomisiin.



6 kommenttia:

  1. Hauska peitto. Mä kns en niin yhtään tykkää päättelyistä ja on tuo yhteen "hitsaaminenkin" jotenkin työlästä.mutta kivoja nuo tilkkuilut on..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopputulos tilkkupeitoissa on kyllä palkitsevaa.

      Poista
  2. Ison urakan olet tehnyt, ja lopputulos on kyllä upea! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urakka oli kyllä iso. Olen tyytyväinen, että sain sen koottua kasaan eikä palat hautautuneet vaan johonkin kaapin perukoille.

      Poista