.

.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Kesälomareissu tuli tehtyä

Blogissa on ollut viime päivät hieman hiljaista reissun vuoksi. Torstai kului mukaan lähtevien tavaroiden miettimisessä ja pakkaamisessa. Perjantaina alkoi sitten reissu. Puolen päivän aikaan piti olla pakkaamassa bussiin tavarat ja koirat Länsisatamassa. Laiva Tallinnaan lähti klo 13:30. Tallinnan päässä hypättiin bussiin ja matka Riikaan alkoi. 

Kuviahan en sitten kuitenkaan muistanut napsia reissun päällä. Ainoa kuva reissusta on koirasta häkissä bussimatkan aikana.


Bussi saapui Riikaan hieman ennen kymmentä illalla. Lauantai ja sunnuntai vietettiinkin sitten näyttelypaikalla aamusta alkaen siihen kun kaikki bussissa mukana olleet koirat olivat valmiita lähtemään takaisin hotellille. Perjantaina söimme illalla ruokaa hotellin ravintolassa, jossa osa ruuista oli hyviä, omani ei ollut niin kehuttava. Palvelussa ravintolassa oli kyllä huomattavasti parantamisen varaa. Päivän aikana söimme ruokaa näyttelypaikalla, joka lauantaina oli hyvää, mutta sunnuntaina kana oli kuivaa ja kylmää. Lauantai iltana menimme Riikan vanhaan kaupunkiin hyvään italialaiseen ravintolaan Monterosa syömään ja pizza oli kyllä niin hyvää. Sunnuntaina lähdettiin Riikasta takaisin hieman ennen kuutta ja Tallinnassa oltiin hieman ennen yhtätoista. Tallinnassa vietimme yön Susi hotellissa, joka oli luksusta Riikan hotelliin verrattuna. Aamulla pitikin sitten bussissa olla jo klo 06:15, koska laiva Suomeen lähti klo 7:30. 

Omalle koiralleni lähdin hakemaan Cacibia ja Latvian sertiä, jotka onneks tulivat sitten sunnuntaina. Lauantaina tuomarin mielestä koira oli pitkä, jota se ei ole kylläkään aiemmin ollut. 


Ainoa asia mitä Riikassa ostin ruuan ja juoman lisäksi oli tämä koirien alusta. 
Näitä karva-alustoja myydään erilaisia ja erihintaisia Suomessakin, mutta en ole vielä koskaan nähnyt niitä lipuilla. Rotuni kotimaan ollessa Iso-Britannia oli pakko saada ostaa heidän kotimaansa lippu. 


Eilinen päivä menikin sitten matkaväsymyksestä toipumiseen. En osaa koskaan oikein nukkua vieraassa paikassa. Koiralle on jo suunniteltu seuraava reissuun Liettuaan.

4 kommenttia:

  1. Onnea koirulille ja myös emännälle näyttelymenestyksestä! Hieno harrastus! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia onnitteluista! Sunnuntaina yritin ottaa rennosti, tulisi tulokseksi mitä vaan. Harrastus on kiva, mutta tyyris. Pitäähän sitä kuitenkin jotain harrastaa.

      Poista
  2. Onnea, teillähän oli komeat tuliaiset! Taidat siellä jo nautiskella lomasta. Täällä vielä jokunen viikko ja sitten vasta lomalle..
    /Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se kiva saada ne tuliaiset joita lähdin hakemaan. Kesälomalla oon Jussiin asti. Sit on kuuden viikon tuurausputki.

      Poista